Kuorma-autot

Volvo Trucks
2022-01-13
Volvon työntekijät
Author
Volvo Trucks

THA-Koneella hyvät kokemukset Volvo FH16 HCT -yhdistelmästä

Vuonna 2018 Teijo Hölttä ryhtyi yrittäjäksi ja perusti veljensä kanssa THA-Kone Oy:n. Vuosi sitten veli jäi pois yrityksestä ja osakkaaksi mukaan tuli Toni Hiltunen. Kouvolalaisen yrityksen kolmesta autosta yksi on Volvo FH16 750 6x4 HCT -yhdistelmä, johon molemmat yrittäjät ovat olleet hyvin tyytyväisiä.


Kun SKAL:n kaksi viikkoa kestävää liikennelupakurssia ei tarvinnut enää suorittaa, vaan pystyi mennä suoraan kokeeseen, avautui Teijo Höltälle mahdollisuus, johon hän päätti tarttua. ”Kysyin silloisen työnantajani ajojärjestelystä, onko ajoja, jos alan yrittäjäksi. Seuraavana päivänä soitti yrityksen toimitusjohtaja ja kysyi, koska saan auton ajoon? Siitä hetkestä alkoi monen kuukauden selvitystyö. Piti löytää sopiva auto, hoitaa neuvottelut pankin kanssa ja saada tarvittavat paperiasiat kuntoon”, Teijo muistelee yrittäjäksi ryhtymistään.

Hölttä on viihtynyt hyvin yrittäjänä ja tykkää olla oman itsensä herra. ”Viikot ajetaan ja viikonloppuna tehdään paperityöt. Vaikka yrittäjyys vie aikaa, enää en palkalliseksi lähtisi”, Teijo sanoo.

THA-Kone kuljettaa teollisuuden tuotteita muun muassa VR Transpointille. Usein menokuormassa on pitkiä/painavia tuotteita ja paluukyydissä tuodaan volyymitavaraa. Yrityksen kolmesta yhdistelmästä yksi on Volvo FH16 750 6x4 HCT, jolla ajetaan pidempiä keikkoja ympäri Suomen. Keväällä 2021 hankitun auton mittariin on jo tullut pitkälti yli 100.000 kilometriä.    



THA-Koneen näyttävä Volvo FH16 HCT -yhdistelmä on 32,5 m pitkä.

Katkeava teliveto tuo säästöä polttoaineenkulutuksessa

Molemmat yrittäjät ovat olleet hyvin tyytyväisiä Volvon polttoaineenkulutukseen. Yhtenä vaikuttavana tekijänä siinä on katkeava teliveto. ”Usein paluukuormassa tuodaan kevyempää tavaraa, joka voidaan ajaa teli ylhäällä. Tämä näkyy selkeästi pienempänä polttoaineenkulutuksena”, Toni Hiltunen kertoo.

Teliakselin nostotoiminnolla voidaan kytkeä irti ja nostaa taaempi vetoakseli. Näin käytettävissä ovat paitsi telivedon pito ja kuormakapasiteetti myös yksivetoakselisen ratkaisun ajettavuus ja tehokkuus. Teliakselin nosto sopii kuljetustehtäviin, joissa ajetaan raskaasti kuormattuna yhteen suuntaan ja tyhjänä tai kevyellä kuormalla toiseen. Kojelaudan painikkeesta saadaan kytkettyä vetoakseli irti ja nostettua se. Kun ajetaan raskaalla kuormalla, vetoakseli lasketaan ja kytketään päälle automaattisesti, jotta pito ja ajettavuus ovat mahdollisimman hyvät.

Katkeava teliveto säästää polttoainetta.

VDS-ohjaus vähentää kuljettajan kuormitusta ja parantaa liikenneturvallisuutta

Volvo Dynamic Steering -ohjaus on yllättänyt yrittäjät positiivisesti. ”Se on käsittämättömän kova juttu”, Toni Hiltunen kertoo.

VDS kompensoi automaattisesti tienpinnan epätasaisuudet ja vaimentaa tärinän sekä tahattomat ohjauspyörän liikkeet. Näin kuljettajan on mahdollista ajaa rennommin ja myös jaksaa pidempään. Samalla liikenneturvallisuus paranee.

Volvo Dynamic Steeringin avulla myös peruuttaminen helpottuu. ”VDS-ohjaus mahdollistaa peruuttamisen erittäin tarkasti ja ohjaus on miellyttävän kevyt. Siitä on suuri hyöty HCT-auton peruuttamisessa”, Teijo sanoo.

Mukava ajaa ja tehdä töitä

THA-Koneen Volvo on hyvin varusteltu. ”Autossa on paljon uutta tekniikkaa ja se on hyvä ajaa ja tehdä töitä”, Teijo Hölttä kertoo ajokokemuksistaan. Erityisesti ledivaloihin Hölttä on ollut tyytyväinen ja niillä näkee todella hyvin. Pitkänmatkan autossa mukavuutta lisäävät myös taukoilmastointi ja ilmastoidut penkit.

Volvot Teijo Höltälle (kesk.) ja Toni Hiltuselle (vas.) myy Raskasparin Kimmo Hovilainen.

Huollot ulkoistettu, jotta aikaa jää perheelle

THA-Kone on ollut tyytyväinen Raskasparin palveluihin ja myös huollattaa kaikki autonsa Raskasparilla Kouvolassa. ”Volvot meille myy Hovilaisen Kimmo ja huollot olemme ulkoistaneet, koska muuten ei ehdi nähdä perhettä lainkaan. Raskasparilla Kouvolassa myös homma toimii hyvin ja siellä tehdään, mitä on sovittu. Koska ajamme viikot, huollot sovitaan aina lauantaipäiville”, Teijo kertoo. Volvoon THA-Kone on valinnut myös huoltosopimuksen. ”Se mahdollistaa kustannusten paremman ennakoinnin koko sopimuskaudelle”, Teijo päättää. 

Voimmeko kertoa sinulle lisää Volvo kuorma-autoista ja palveluista?