"Maansiirtosegmentissä asetetaan jatkuvasti kovempia vaatimuksia esimerkiksi kestävyydelle, kustannustehokkuudelle, turvallisuudelle ja tuottavuudelle", sanoo Volvo Trucksin toimitusjohtaja Roger Alm. "Uusi Volvo FMX:n lanseeraus osoittaa näille asiakkaille, miten sitoutuneita heihin olemme. Kehitämme vankkoja kuorma-autoja ja innovatiivisia palveluja, jotka helpottavat heidän toimintaansa ja tekevät siitä turvallisempaa ja kannattavampaa."
Täysin uusi ohjaamo ja vahva ulkorakenne
Uusi Volvo FMX on rakennettu kokonaan uudelle ohjaamoalustalle, joka perustuu Volvon pitkään ja menestyksekkääseen kokemukseen vankoista, toimivista maansiirtoautoista.
"Uusi Volvo FMX on suunniteltu ketteräksi ja kestäväksi", kertoo Ismail Ovacik, Volvo Trucksin ohjaamoiden pääsuunnittelija. "Täysin uuden ohjaamon etuosassa on helposti vaihdettavat järeät osat, ajonvalonsuojat ja uudet V-muotoiset LED-ajovalot. Ohjaamoon astuminen ja siitä poistuminen on vaivatonta uusien luistamattomien askelmien ansiosta."
Aiempaa parempi kuljettajakeskeisyys
Uudessa Volvo FMX:n päiväohjaamossa on aiempaa enemmän tilaa – säilytystilaa on jopa 800 litraa. Madallettu ovilinja ja uudet taustapeilit parantavat näkyvyyttä. Näkyvyyttä voi täydentää myös kuorma-auton sivua kuvaavalla apukuljettajan puolen kameralla.
Sisätilojen erottuvin uutuus on kojelauta, jossa on enemmän säilytystilaa, uudet värit ja moderni mittaristo. Se sisältää dynaamisen, 12-tuumaisen korkearesoluutioisen mittariston, jonka käyttäjäystävällisen käyttöliittymän avulla kuljettaja näkee ajotilanteen mukaan tarvittavat tärkeät tiedot neljästä eri näkymästä. Mittaristossa on päivitys- ja yhteyspalveluvalmius.
Lisävarusteena saatavaan 9-tuumaiseen sivunäyttöön saa infotainment-järjestelmän, navigointituen, kuljetusten tietojärjestelmän ja kameroiden seurannan. Kätevästi kuljettajan ulottuvilla oleva näyttö on käytettävissä useilla tavoilla: ohjauspyörän intuitiivisesti sijoitetuilla painikkeilla, äänikomennoilla tai suoraan kosketusnäytön ja näytön hallintapaneelin kautta.
Sekä mittaristo että sivunäyttö ovat käytettävissä useilla eri kielillä.
Uudessa FMX:ssä on myös uusi luistoneston säädinpaneeli, jonka avulla kuljettaja selviää potentiaalisesti vaarallisistakin tilanteista vaivattomasti ja nopeasti niin maantiellä kuin maastossakin. Pitoa saa lisättyä kytkemällä tasauspyörästön lukot päälle kääntönupista ja tarkistamalla pidon tilan mittaristosta.
Lisävarusteena saatavalla säädettävällä ohjauspylväällä ohjauspyörää voi säätää ergonomisempaan asentoon.
Oleskelualueella enemmän säilytystilaa ja parempi viihtyvyys
Uuden Volvo FMX:n uudessa makuuohjaamossa on aiempaa enemmän säilytysvaihtoehtoja, kuten ylös nostetun vuoteen alla oleva suuri säilytyslokero ja takaseinällä oleva ylempi säilytystila, ja ohjaamon jakolevyissä on LED-paneelit. Ohjaamon mukavuutta on parannettu myös eristyksellä, joka pitää kylmän, lämmön ja melun poissa. Istuimelta on helppo siirtyä vuoteeseen – uusi aiempaa kapeampi, ergonomisesti suunniteltu I-Shift ‑vaihteenvalitsin pitää siitä huolen.
150 tonnin yhdistelmän kokonaispaino tehostaa tuottavuutta
Uusi Volvo FMX on Volvon alustavalikoiman raskainta sarjaa – 38 tonnin telillä kokonaispaino (GCW) voi olla jopa 150 tonnia. Myös etupään ilmajousitus on päivitetty: etuakselipaino voi olla jopa 10 tonnia tai 20 tonnia kahdella etuakselilla varustetuissa kuorma-autoissa. Kanto- ja pusher-akseleilla varustettujen kuorma-autojen ohjauskulmat ovat nyt aiempaa suuremmat, mikä parantaa ohjattavuutta ja vähentää renkaiden kulumista. Kaikki uudistukset parantavat maansiirtotehtävien tuottavuutta ja kustannustehokkuutta.
Onnettomuuksia ehkäisevät turvallisuusominaisuudet
Uudessa Volvo FMX:ssä on mukautuva vakionopeudensäädin (ACC), joka toimii nyt kaikilla nopeuksilla – jopa nollavauhdissa. Volvo FMX:n turvallisuusominaisuuksia parantaa myös alamäkiavustin, joka asettaa alamäkiajossa ilmenevää tarpeetonta kiihdytystä estävän enimmäisnopeuden. Uudessa kuorma-autossa on nyt vakiona elektronisesti ohjattu jarrujärjestelmä (EBS), jota esimerkiksi hätäjarrulla varustettu törmäysvaroitin ja ESC-ajonvakautusjärjestelmä tarvitsevat. Kuorma-autoon on saatavilla myös lisävarusteena Volvo Dynamic Steering ja kaistallapitoavustin sekä ajonvakautustoiminto.
Volvo FMX:n turvallisuutta parantaa myös uusi liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä, joka tunnistaa merkit, kuten nopeusrajoitukset, ohituskiellot ja tietyyppimerkinnät.
Volvo FMX:ään on saatavilla lisävarusteena teräskattoluukku, jota tarvitaan erityisen kovassa käytössä, kuten kaivostoiminnassa. Luukussa on varauloskäynnin kahva, jonka avulla koko luukku voidaan irrottaa.
Vankka, kattava paketti
Vankka FMX-maansiirtoauto kuljettaa isoja tonnimääriä ja liikkuu silti entistä ketterämmin ja pitää samalla kuljettajan turvassa – Volvo Trucksin suunnittelutyö parantaa maansiirtoalan tuottavuutta ja kannattavuutta.
Uusi palvelusopimus parantaa asiakkaiden kassavirtaa
Nopeasti kehittyneet yhteyspalvelut lisäävät kuljetusyritysten ajoneuvojen käyttöastetta ja optimoivat niiden hyödyntämisen.
Volvo Trucksin uusi Volvo Flexi Gold ‑huoltosopimus on yhtä kattava kuin Volvo Gold ‑huoltosopimus. Uuden sopimuksen kustannukset ovat ennakoitavissa entiseen tapaan, mutta joustavuus ja liiketoiminnan muuttuviin tarpeisiin sopeutuminen on huomattavasti parempaa", Thomas Niemeijer kertoo. Kuukausimaksut vaihtelevat arvioiduille vuosittaisille ajokilometreille asetetun 40 %: n joustavuusalueen mukaisesti. Joustava maksujärjestelmä auttaa kuljetusyrityksiä sopeuttamaan toimintaansa vuodenaikojen ja vaihtelevan kysynnän mukaan.
"Kuljetusyrityksiltä saadun palautteen perusteella markkinoilla tarvitaan entistä joustavampia huoltosopimuksia. Meillä on nyt käytössämme teknologia, joka mahdollistaa tällaiset dynaamiset ja yhteyksiä hyödyntävät ratkaisut", Volvo Trucksin huoltosopimusliiketoiminnan kehityspäällikkö Thomas Niemeijer toteaa.
Volvo Flexi Gold ‑huoltosopimus on saatavana tietyillä markkina-alueilla, ja se tuodaan vähitellen saataville myös uusilla markkinoilla.
Uusi Volvo FMX lyhyesti
Videon LINKKI
Suuritarkkuuksisten kuvien LINKKI
Muiden tuotejulkaisujen LINKKI: Volvo FH, Volvo FH16 ja Volvo FM
Veli Pusa
Myyntijohtaja, Volvo Finland Ab
+358 400 983 126
veli.pusa@volvo.com
Volvo Trucks (maahantuonti: Volvo Finland Ab)
Volvo Trucks myy asiakkailleen kuljetusten kokonaisratkaisuja. Yritys tarjoaa täyden tuotevalikoiman keskiraskaista raskaisiin kuorma-autoihin, ja maailmanlaajuisesti sillä on 2 200 toimipisteen verkosto noin 130 maassa. Vuonna 2023 toimitettiin maailmanlaajuisesti noin 145 000 Volvo kuorma-autoa. Volvo Trucks on osa Volvo Groupia, joka on maailman johtavia kuorma- ja linja-autojen, rakennuskoneiden sekä meri- ja teollisuusmoottorien valmistajia. Volvo Group tarjoaa myös kokonaisvaltaisia rahoitus- ja palveluratkaisuja. Volvo Trucksin työ perustuu yhtiön perusarvoihin, jotka ovat laatu, turvallisuus ja ympäristöstä huolehtiminen.