Kuorma-autot

Maansiirtoon erikoistunut kuljetusyritys EG Eriksson kenttätestaa uutta Volvo FMX:ää

| 7 min teksti | 7 min teksti
Uusi Volvo FMX on suunniteltu erityisesti tekemään maansiirtokuljettajien työstä helpompaa, turvallisempaa ja mukavampaa. Ruotsalainen maansiirtokuljetuksiin erikoistunut EG Eriksson laittaa sen koetukselle.
EG Erikssonille uusi Volvo FMX on tervetullut täydennys kalustoon.

Slindin betonitehtaalla heti Skellefteån ulkopuolella Ruotsin koillisrannikolla on kiireistä. Kolme EG Erikssonin kuorma-autoa on paikalla päivän betonilastia kuormaamassa. Kuljetusyhtiön kuorma-autojen siniset ohjaamot, retrobrändäys ja punaiset sekoitussäiliöt on helppo huomata.

Yksi ohjaamoista on kuitenkin erilainen, sillä sitä ei ole maalattu siniseksi eivätkä sen kirjaimet ole harmaita, vaan musta ja valkoinen teippi peittää koko ohjaamon. Teippien alla on kenttätestauksessa käytettävä kuorma-auto, upouusi Volvo FMX.

Uusi Volvo FMX on pitkään odotettu malli, jolla on merkittäviä vaikutuksia – ennen kaikkia kuljettajien työympäristön kannalta.
Joakim Eriksson, omistaja

– Kun meitä pyydettiin kenttätestejä tekeväksi asiakkaaksi, oli luonnollista vastata myöntävästi. Pidämme uudesta teknologiasta, ja olemme täällä Skellefteåssa yleensä ensimmäiset, jotka ostavat kuorma-auton uuden mallin. Volvo FMX onkin itse asiassa kuorma-auto, joka vastaa parhaiten tarpeisiimme. Mutta koska saatavana on ollut vain vanha malli, ostimme sen sijaan Volvo FH:n, kertoo Joakim Eriksson, joka on toinen EG Erikssonin omistajista.

Kuljetusyritys on erikoistunut betonikuljetuksiin, ja se toimittaa betonia sekä rakennus- että kaivosteollisuuden tarpeisiin. Kenttätestausta tekevänä asiakkaana, yritys voi vaikuttaa merkittävästi Volvo Trucksin uusien tuotteiden ja palveluiden testaamiseen ja kehittämiseen. Erikoislaitteet kirjaavat kaikki kuorma-autosta saatavat tiedot, ja kuorma-autot tarkastetaan silmämääräisesti korjaamossa kahden kuukauden välein. Kuljettaja keskustelee säännöllisesti kenttätestauksessa toimivien suunnittelijoiden kanssa. Kuljettaja antaa heille palautetta ja saa heiltä tietoja uusista ominaisuuksista. Tällä tavoin Volvo Trucksin tuotekehitystiimillä on mahdollisuus löytää ja ratkaista mahdolliset esiin tulevat viat mahdollisimman nopeasti.

EG Erikssonin ajaman uuden FMX-kuorma-auton varusteena on betonisekoitinsäiliö, johon mahtuu noin kahdeksan kuutiota betonia. Betonisekoitinsäiliön tilalle voidaan tarvittaessa vaihtaa maansiirtolava 15 minuutissa.

EG Erikssonille uusi Volvo FMX on tervetullut täydennys kalustoon. Yrityksen kotikaupungissa Skellefteåssa rakennetaan Northvoltin akkutehdasta, mikä on Ruotsin suurin meneillään oleva teollisuusprojekti. 100 jalkapallokentän kokoisella alueella lähes 3 000 työntekijää valmistaa piakkoin litiumioniakkuja sähköautoteollisuuden käyttöön.

Yhteisölle uusi tehdas ei tarkoita vain uusia työpaikkoja, vaan niiden lisäksi tarvitaan myös uusia asuntoja, kouluja ja infrastruktuuria: – Täällä rakennetaan paljon juuri nyt, ja myös me olemme huomanneet sen. Talvisin toimituksia on yleensä vähemmän, mutta tänä vuonna näin ei taida olla, Joakim Eriksson toteaa.

Siinä missä toimitukset rakennustyömaille voivat vaihdella päivittäin, kaivoksiin tehtävät toimitukset ovat paremmin ennakoitavissa. Kaksi kuorma-autoa vie vuoroissa seitsemän päivää viikossa koko vuoden kuormia Renströmin kaivokseen, joka sijaitsee 40 km koilliseen Skellefteåsta. – Aloitimme betonin kuljetukset kaivokseen vuonna 2008. Nämä toimitukset on tärkeitä, koska ne työllistävät meitä jatkuvasti. Kaivoksessa tarvitaan aina betonia säästä riippumatta toisin kuin muissa kuljetuksissa. Jos alkaa sataa rankasti, on vaarana, ettei rakennustyömaille ole silloin kuljetuksia, Joakim Eriksson sanoo.

EG Eriksson toimittaa betonia Skellefteån lähellä olevaan Renströmin kaivokseen joka päivä ympäri vuoden. Betonia käytetään vahvistamaan kaivoksen seinämiä ja estämään halkeamia.

Joakim Eriksonin isoisä perusti yrityksen vuonna 1953, ja Joakim edustaa perheen kolmatta yrityksessä työskentelevää sukupolvea. Aluksi yritys oli yhden miehen soraa ja puutavaraa kuljettanut yritys, joka laajensi hitaasti toimintaansa. Nykyään yrityksessä on 20 työntekijää ja 12 kuorma-autoa sekä pari muuta kuorma-autoa muihin kuljetuksiin. Joakim Erikssonille oli aina selvää, että hän tulee työskentelemään perheyrityksessä.

Volvo Trucks -jälleenmyyjä Eric Åström on tehnyt yhteistyötä Joakim Erikssonin yrityksen kanssa lähes 15 vuotta.

– Aloitin kuorma-auton ajamisen samana päivänä, kun lopetin koulunkäynnin. Yrityksen kasvaessa hoidettavaksi on tullut paljon muita tehtäviä. Nykyisin olen kuorma-auton ratissa vain, jos joku on sairaana tai jos on meneillään todella kiireinen vaihe. Kuorma-auton ajaminen on kuitenkin mielestäni edelleen yksi hauskimmista asioista, jonka tiedän, hän sanoo.

EG Erikssonin yli 65 vuoden toimintahistorian aikana yrityksen kalusto on käytännössä koostunut vain Volvon kuorma-autoista. Volvo-jälleenmyyntiliike on vain muutaman sadan metrin päässä, ja sen korjaamon ovet ovat melkein aina avoinna. Betonin kuljetuksen aikataulut ovat tiukkoja, joten ongelmatilanteessa on tärkeää, että kuorma-auto pääsee nopeasti takaisin ajoon. – Teemme yhteistyötä korjaamon kanssa, ja saamme apua aina, kun sitä tarvitsemme. Korjaamolla tiedetään, että meillä on joskus todella kiire, Joakim Eriksson toteaa.

Nykyään kalustossa on kaksi Volvo FMX:ää ja kymmenen Volvo FH:ta. – Uusi Volvo FMX on pitkään odotettu malli, jolla on merkittäviä vaikutuksia – ennen kaikkia kuljettajien työympäristön kannalta. Betonin kuljetuksessa kuorma-autoon hypätään sisään ja ulos 50–70 kertaa yhden vuoron aikana. Koska FMX on matalalattiamalli, yhden ylimääräisen askeleen jääminen pois jokaisella kerralla säästää kehoa, Joakim Eriksson sanoo.

Torbjörn Forsman on uuden Volvo FMX:n kuljettaja. – Yksi tärkeimmistä parannuksista on näkyvyys, hän kertoo.

Suurin osa ajosta tapahtuu kaupunkiliikenteessä, jossa hyvä näkyvyys on ratkaisevan tärkeää. Uudessa FMX:ssä ikkunat ovat aiempaa suurempia ja sivupeilien sijaintia on muutettu. – Näkyvyys uudesta kuorma-autosta on erinomainen. Näkyvyys on hyvä niin eteenpäin kuin sivullekin, eivätkä peilit haittaa näkyvyyttä, Joakim Eriksson toteaa.

Torbjörn Forsman on kuljettaja, joka ajoi kaikkein eniten uutta FMX-mallia. Hän on yhteydessä joka viikko Volvo Trucksin kenttätestausosastoon, ja kertoo miten kuorma-auto ja monet uudet toiminnot toimivat. Hänen mukaansa uusi FMX on merkittävä parannus verrattuna kuorma-autoon, jota hän yleensä ajaa.

Paremman näkyvyyden lisäksi uudessa ohjaamossa on enemmän tilaa sekä kuljettajan yläpuolella että tämän ympärillä. On myös tärkeää, ettei työ rasita kehoa liian paljon. Pidän työstäni todella paljon ja haluan jatkaa ajamista mahdollisimman pitkään. Volvo FMX -ohjaamon matalalattiamalli on merkittävä etu. Etua on myös siitä, että käytössä on Volvo Dynamic Steering (VDS), joka helpottaa kuorma-auton ohjausta etenkin ahtaissa paikoissa, hän sanoo.

Vaikka Torbjörn Forsman on ollut EG Erikssonin palveluksessa suhteellisen vähän aikaa, hän on tehnyt töitä perheen kanssa eri tehtävissä 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Hän on myös ajanut betonisäiliöautoja suunnilleen yhtä kauan. Kuljettajana Torbjörn Forsman viettää suurimman osan työvuorostaan kuorma-autossa. – Ohjaamosta tulee eräänlainen työtoveri. Sen vuoksi onkin tärkeää, että kaikki toimii odotetusti, että tilaa ja säilytystilaa on riittävästi ja että ajantasaiset toiminnot helpottavat työskentelyä. Tämä kaikki toteutuu uudessa FMX:ssä, hän toteaa.

Skellefteån rakennusbuumi tulee jatkumaan muutamia vuosia. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä tapahtuu sen jälkeen. Joakim Erikssonin suurin haaste on yrittää pysyä kilpailijoiden edellä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. – Juuri nyt meillä on niin kiire päivittäisten kuljetusten suunnittelussa, että on hankala löytää aikaa miettiä tulevaisuutta; esimerkiksi sitä, kuinka monta kuorma-autoa ja kuinka paljon työntekijöitä tarvitsemme. Betoniteollisuus on melko arvaamaton ala, joten liiketoimintaa kannattaisi laajentaa. Toivon, että yritys kasvaa myös jatkossa ja että omat lapseni haluavat ottaa johtovastuun yrityksessä jonakin päivänä, hän sanoo.

Skellefteån rakennusbuumi tulee jatkumaan muutamia vuosia. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä tapahtuu sen jälkeen. Joakim Erikssonin suurin haaste on yrittää pysyä kilpailijoiden edellä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. – Juuri nyt meillä on niin kiire päivittäisten kuljetusten suunnittelussa, että on hankala löytää aikaa miettiä tulevaisuutta; esimerkiksi sitä, kuinka monta kuorma-autoa ja kuinka paljon työntekijöitä tarvitsemme. Betoniteollisuus on melko arvaamaton ala, joten liiketoimintaa kannattaisi laajentaa. Toivon, että yritys kasvaa myös jatkossa ja että omat lapseni haluavat ottaa johtovastuun yrityksessä jonakin päivänä, hän sanoo.

EG ERIKSSON HAULIERS
Historia: 
Erik Gustav Eriksson perusti perheyrityksen vuonna 1953 Skellefteån ulkopuolella Klutmarkissa Koillis-Ruotsissa. Alkuvuosina yrityksellä oli vain yksi kuorma-auto, jolla kuljetettiin soraa ja puutavaraa.
Toiminnot: Yritys on erikoistunut betonikuljetuksiin lähinnä rakennus- ja kaivosteollisuudelle, minkä lisäksi se kuljettaa myös soraa betonitehtaisiin. Yrityksellä on myös pari kuormaajaa muita töitä varten. 
Perustettu: 1953.
omistajat: Joakim Eriksson ja Urban Eriksson.
Työntekijöiden määrä: 20.
Kuorma-autojen määrä: 10 Volvo FH:ta ja 2 Volvo FMX:ää. Maaliskuusta 2019 lähtien yritys on myös testannut uutta Volvo FMX:ää.
Kuljetustehtävät: Betonin ja soran kuljetus.
Suurin asiakas: Byggbetong John Dahlgren.

Lisää artikkeleita

Voimmeko kertoa sinulle lisää Volvo kuorma-autoista ja palveluista?