Kuorma-autot

Veli Pusa on nimitetty Volvo Trucks Suomen myyntijohtajaksi

Veli Pusa on nimitetty Volvo Finland Ab:n maahantuontiin Volvo kuorma-autojen myyntijohtajaksi 1.8.2023 alkaen. Veli siirtyy uuteen tehtävään Volvo Truck Center Länsi-Suomen aluejohtajan tehtävästä.
Veli Pusa on Volvo Trucks Suomen uusi myyntijohtaja 1.8.2023 alkaen.

Veli Pusalla on pitkä kokemus autoalalta. Hän on toiminut useissa eri johtotehtävissä kuorma-autokaupassa sekä jälleenmyynnissä että maahantuonnissa. Viimeiset kolme vuotta Veli on vastannut Volvo kuorma-autojen myynnistä ja jälkimarkkinoinnista Länsi-Suomen alueella.


”Tartun suurella innolla uuteen tehtävääni Volvo Trucksilla. Odotan, että pääsen antamaan oman panokseni Volvon menestyksen eteen myyntijohtajan toimessa, alan ollessa historiansa suurimmassa murroksessa. On hienoa, että pääsen työskentelemään Volvon huippuammattilaisten kanssa jatkossakin”, Veli Pusa kertoo.


Uudessa myyntijohtajan tehtävässä Velin vastuulle kuuluu Volvo kuorma-autojen myynti, maahantuontitoiminnot ja markkinointi Suomessa. Hän jatkaa Volvo Finland Ab:n johtoryhmän jäsenenä ja raportoi toimitusjohtaja Magnus Björklundille.


”Olen iloinen, että löysimme Volvo kuorma-autojen uuden myyntijohtajan yrityksemme sisältä. Veli tuntee hyvin yrityskulttuurimme, johtamistapamme ja asiakkaamme, mikä luo erinomaisen pohjan uuteen tehtävään”, kertoo Volvo Finland Ab:n toimitusjohtaja Magnus Björklund. 


Volvo Truck Center Länsi-Suomen aluejohtajan rekrytointi käynnistyy kesälomien jälkeen.

 

Lisätiedot:

Magnus Björklund
Toimitusjohtaja, Volvo Finland Ab
+358 50 373 2320
magnus.bjorklund@volvo.com 


Volvo Trucks (maahantuonti: Volvo Finland Ab)
Volvo Trucks myy asiakkailleen kuljetusten kokonaisratkaisuja. Yritys tarjoaa täyden tuotevalikoiman keskiraskaista raskaisiin kuorma-autoihin, ja maailmanlaajuisesti sillä on 2 200 toimipisteen verkosto noin 130 maassa. Vuonna 2023 toimitettiin maailmanlaajuisesti noin 145 000 Volvo kuorma-autoa. Volvo Trucks on osa Volvo Groupia, joka on maailman johtavia kuorma- ja linja-autojen, rakennuskoneiden sekä meri- ja teollisuusmoottorien valmistajia. Volvo Group tarjoaa myös kokonaisvaltaisia rahoitus- ja palveluratkaisuja. Volvo Trucksin työ perustuu yhtiön perusarvoihin, jotka ovat laatu, turvallisuus ja ympäristöstä huolehtiminen. 

Lue lisää Volvo Trucks -uutisia: