Tänä vuonna VISTA-kilpailuun osallistui yli 16 000 henkilöä Volvon kuorma- ja linja-autojen maailmanlaajuisesta jälleenmyyjäverkostosta. Alkukarsintojen ja semifinaalin kautta Göteborgissa pidettyyn finaaliin pääsi mukaan 44 joukkuetta. Tiukassa kilpailussa kolmanneksi sijoittui Tampereen Volvo Truck Centerin tehonelikko Immo Harju, Juha Keskifrantti, Vesa Havikari ja Atte Almonkari. Voiton vei tänä vuonna Sveitsi ja toiseksi tuli Itävalta.
Finaalissa aiheina oli muun muassa sähkötekniikkaan, jarruihin ja uusiin turvajärjestelmiin liittyviä tehtäviä. Tehtävät ovat laajat suhteessa niiden suorittamista varten annettuihin aikoihin, joten osaamista kilpailussa vaaditaan paljon. Tämän vuoden pronssisija oli jo neljäs mitalisija Tampereen Team Harjulle. Aiemmista kilpailuista joukkueella on taskussa kaksi maailmanmestaruutta ja yksi kolmas sija.
”Meidän tiimissä on monialaista osaamista ja jokaisella on noin 20 vuoden kokemus alalta. Siitä on huimasti hyötyä kilpailussa. Tykkäämme myös olla etupainotteisesti perillä uudesta tekniikasta ja tällä kertaa siitä oli paljon apua, kun yksi tehtävä liittyi sivututkiin”, kertoo Team Harjun joukkueen johtaja Immo Harju.
Volvon mekaanikoilla on tärkeä asema asiakkaiden menestyksen edistämisessä pitämällä heidän kuorma-autonsa tien päällä, ja VISTA on heille loistava tapa parantaa ammattitaitoa korjaamoilla.
”VISTA:lla on suuri rooli jälkimarkkinahenkilökuntamme osaamisen kehittämisessä ja siihen käytetään myös korjaamoilla paljon aikaa. Tänä vuonna Suomesta kilpailuun osallistui 70 joukkuetta. Tehtävät pitävät sisällä kaikki käyttövoimat, joten VISTA auttaa jälkimarkkinahenkilökuntaamme pysymään teknisen kehityksen kärjessä”, Volvo Finlandin liiketoiminnan ja jälleenmyynnin kehitysjohtaja Jussi Ruokonen sanoo.
Tietoja VISTAsta
VISTA on lyhenne sanoista Volvo International Service Training Awards. Se alkoi vuonna 1957 ja alun perin kilpailuun osallistui vain ruotsalainen Volvo-henkilöstö. 20 vuotta myöhemmin, vuoteen 1977 mennessä, kilpailu oli jo laajentunut kaikille mantereille ja siihen osallistui valtuutettuja Volvo-jälleenmyyjiä kaikkialta maailmasta. Nykyään VISTA järjestetään joka toinen vuosi ja se on maailman suurin huolto- ja korjaamohenkilöstölle tarkoitettu kilpailu.
Jussi Ruokonen
Kehitysjohtaja, Volvo Finland Ab
p. +358 40 731 1245
jussi.ruokonen@volvo.com
Volvo Trucks (maahantuonti: Volvo Finland Ab)
Volvo Trucks myy asiakkailleen kuljetusten kokonaisratkaisuja. Yritys tarjoaa täyden tuotevalikoiman keskiraskaista raskaisiin kuorma-autoihin, ja maailmanlaajuisesti sillä on 2 200 toimipisteen verkosto noin 130 maassa. Vuonna 2023 toimitettiin maailmanlaajuisesti noin 145 000 Volvo kuorma-autoa. Volvo Trucks on osa Volvo Groupia, joka on maailman johtavia kuorma- ja linja-autojen, rakennuskoneiden sekä meri- ja teollisuusmoottorien valmistajia. Volvo Group tarjoaa myös kokonaisvaltaisia rahoitus- ja palveluratkaisuja. Volvo Trucksin työ perustuu yhtiön perusarvoihin, jotka ovat laatu, turvallisuus ja ympäristöstä huolehtiminen.