Kansainvälinen kuljetusala on siirtymässä kohti kestävämpiä kuljetuksia, kun raskaiden akkukäyttöisten sähkökuorma-autojen myynti alkaa piristyä, Eurooppa edellä. Yhä useampi raskas täyssähkökuorma-auto kulkee nyt kaupallisessa liikenteessä.
Markkina-analyysiryhmä IHS Markitin tilastot osoittavat, että vuonna 2021 Euroopassa rekisteröitiin yhteensä 346 sähkökuorma-autoa (≥16 tonnia) – kasvua 193 % vuodesta 2020. Volvo Trucksin 42 % markkinaosuus on suurin. Euroopan maista eniten sähkökuorma-autoja (≥16 tonnia) rekisteröitiin Sveitsissä, Norjassa, Ruotsissa ja Alankomaissa.*
”Olemme päättäneet ajaa sähkökuorma-autojen vallankumousta, ja markkinajohtaja-asemamme Euroopassa on todiste siitä, että teemme juuri niin. Vaikka volyymit ovat edelleen alhaiset, näemme kiinnostuksen kasvavan nopeasti niin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa kuin muuallakin maailmassa. Vuonna 2021 saimme tilauksia, aiesopimukset mukaan lukien, yli 1 100 kuorma-autolle yli 20 maassa. Olen vakuuttunut siitä, että sähköisten, päästöttömien kuljetusten tarjoamisesta on tulossa keskeinen kilpailuetu”, sanoo Volvo Trucksin johtaja Roger Alm.
Volvo Trucks aloitti sähkökuorma-autojen sarjatuotannon vuonna 2019 yhtenä ensimmäisistä kuorma-autobrändeistä maailmassa. Kun raskaiden täyssähköisten mallien Volvo FH:n, Volvo FM:n ja Volvo FMX:n tuotanto alkaa tänä syksynä, Volvolla on täydellisin sähkökuorma-automallisto globaalissa kuorma-autoteollisuudessa. Volvo on toimittanut sähköajoneuvoja laajalle joukolle asiakkaita Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Australiassa. Yhtiön tavoitteena on, että puolet sen kuorma-autojen kokonaismyynnistä tulee olemaan sähköisiä vuoteen 2030 mennessä.
”Nämä luvut osoittavat selvästi, että myyntimme on lähtenyt erittäin hyvin käyntiin. Laajemman sähkökuorma-automalliston myötä lähes puolet raskaasta tieliikenteestä voidaan sähköistää. Tämä osuus kasvaa entisestään, kun sähkökuorma-autojen ajomatka pitenee ja raskaiden kuorma-autojen latausinfrastruktuuria kehitetään edelleen, Roger Alm toteaa.
*Lähde: IHS Markit, ihsmarkit.com. Eurooppa pois lukien Iso-Britannia
IHS Markitin tilastot rekisteröityjen sähkökuorma-autojen kokonaismäärästä (≥16 tonnia) Euroopassa vuonna 2021 pois lukien Iso-Britannia:
Maa | Markkinoiden kokonaisvolyymi |
Sveitsi | 77 |
Norja | 56 |
Ruotsi | 47 |
Alankomaat | 42 |
Saksa | 37 |
Ranska | 25 |
Tanska | 21 |
Espanja | 11 |
Italia | 9 |
Unkari | 7 |
Puola | 4 |
Belgia | 3 |
Tsekin tasavalta | 2 |
Suomi | 2 |
Irlanti | 2 |
Itävalta | 1 |
Kokonaissumma | 346 |
LINKKI korkearesoluutiokuviin.
Janne Silvonen
Commercial and Technical Manager Electromobility, Volvo Finland Ab
+358 40 922 3206
janne.silvonen@volvo.com
LinkedIn
Volvo Trucks (maahantuonti: Volvo Finland Ab)
Volvo Trucks myy kuljetusten kokonaisratkaisuja vaativille ammattiasiakkaille. Yritys tarjoaa täyden tuotevalikoiman keskiraskaista raskaisiin kuorma-autoihin, ja maailmanlaajuisesti sillä on 2 200 toimipisteen verkosto noin 130 maassa. Volvon kuorma-autoja valmistetaan 12 maassa eri puolilla maailmaa. Vuonna 2024 toimitettiin maailmanlaajuisesti noin 134 000 Volvo kuorma-autoa. Volvo Trucks on osa Volvo Groupia, joka on maailman johtavia kuorma- ja linja-autojen, rakennuskoneiden sekä meri- ja teollisuusmoottorien valmistajia. Volvo Group tarjoaa myös kokonaisvaltaisia rahoitus- ja palveluratkaisuja. Volvo Trucksin työ perustuu yhtiön perusarvoihin, jotka ovat laatu, turvallisuus ja ympäristöstä huolehtiminen.