Huolto pelaa, kuljetukset sujuvat

Simo Eerikäinen ajaa Volvo kasettiyhdistelmällä hiekkakuljetuksia Uudellamaalla. Huoltosopimus helpottaa kuljetusyrittäjän arkea, ja palvelu on pelannut Vantaan Truck Centerissä. Huolto- ja varaosapalveluiden toimivuus on tärkeä kriteeri kalustohankintoja tehtäessä.

Simo Eerikäinen ja Volvo mekaanikko

Jälkimarkkinoilla on suuri merkitys Simo Eerikäiselle. Sujuvat huollot ja korjaukset sekä varaosien saatavuus vaikuttavat kuorma-auton hankintapäätökseen. Volvon kokonaispaketti on ollut sellainen, että Eerikäinen on pysynyt merkkiuskollisena.

– Vantaan Truck Centerissä tuttu mekaanikko on huoltanut minun Volvoani. Kun sama kaveri tekee työt, hän tuntee auton ja tietää, mitä tekee. Kyllä muutkin ovat hoitaneet hommansa hyvin, kun oma mekaanikko on ollut esimerkiksi lomilla.

Vantaan Truck Center on yritykselle huoltojen pääpaikka, mutta Eerikäinen käy satunnaisesti myös HF-Autohuollossa Riihimäellä. Kun huoltoon tai korjaamolle on asiaa, syyt aina selvitetään ja hommat laitetaan työn alle.

– On tärkeää, että auto ei ole poissa ajosta. Jos auto on koko päivän huollossa, se tulee kalliiksi. Iltavuorojen ansiosta huoltoja ei tarvitse tehdä päivisin. Ne voidaan tehdä siihen aikaan, kun minulla ei ole ajoja.

Näkymä kuorma-auton ohjaamosta

Huoltosopimuksen paras puoli on helppous. Ei tarvitse itse miettiä, milloin auto tarvitsee viedä huoltoon ja mitä sille pitää tehdä.

Simo Eerikäinen

Eerikäisen Volvo FH 13 540 hv -kuorma-autossa on Blue-tason huoltosopimus, joka kattaa huollot kiinteään kuukausihintaan.

– Huoltosopimuksen paras puoli on helppous. Ei tarvitse itse miettiä, milloin auto tarvitsee viedä huoltoon ja mitä sille pitää tehdä. Öljynvaihdot ja kaikki muu tarvittava tulee tehtyä ajallaan ja täsmällisesti. Huollossa saa automaattisesti kaikki uudet ohjelmistopäivitykset. Ilmaisia päivityksiä tulee koko ajan, niistä olisi itse hankala pysyä ajan tasalla.

Eerikäinen sanoo, että pitkäaikainen yhteistyö Volvon kanssa helpottaa asioiden hoitamista. Vantaan Truck Centerissä on tuttuja ihmisiä, joiden kanssa hommat sujuvat.

Simo Eerikäinen

– Kaluston luotettavuus on tärkeää. Kun on töitä, silloin kaiken on pelattava, Simo Eerikäinen sanoo.

Kuljetus A. Eerikäinen on Simon isän 1960–70-lukujen vaihteessa perustama yritys. Sukupolvenvaihdos tehtiin reilu vuosikymmen sitten.

Simo Eerikäinen ajoi kuorma-autokortin armeijassa vuonna 1988. Kuljetusala kiinnosti, joten Simo päätti lähteä mukaan perheyritykseen. Muut sisarukset suuntasivat toisille toimialoille.

Samanaikaisesti Simo pelasi pesäpalloa huipputasolla. Wikipediasta voi tarkistaa kaikki saavutukset, mutta hänellä oli pitkään hallussaan muun muassa kaikkien aikojen lyöjätilaston ykköstila. Hyvinkään Tahkossa hän voitti Suomen mestaruuden vuonna 2007.

– Siihen aikaan ajettiin isän kanssa puoliksi. Saatoin aamulla ajaa pari reissua ja sitten lähteä pelimatkalle. Toisaalta pelimatkojen jälkeen saatoin lähteä suoraan töihin. Olen touhukas ihminen. Vaikka olin työelämässä, se ei haitannut pelaamista.

Kun isän piti lopettaa ajaminen, Simo löysi sopivan tuuraajan, joka hoiti hommat pelimatkojen aikana. Se mahdollisti peliuran jatkumisen korkealla tasolla.

Volvo FH kasettiautoyhdistelmä

Jos auto on korjaamolla, se ei tuota mitään. Olen tyytyväinen Volvoon ja sen toimintavarmuuteen.

Simo Eerikäinen

Simo Eerikäisellä on kasettiautoyhdistelmä, jolla hän ajaa hiekkakuljetuksia pääasiassa Rudukselle. Satunnaisesti on muitakin asiakkaita. Lisäksi yrityksellä on pakettiauto jakelukuljetuksia varten. Haastatteluhetkellä Simolla on vielä Volvo FH 13 540 hv, mutta uusi Volvo FH -sorayhdistelmä on viimeisiä silauksia vaille valmis luovutettavaksi.

Kuljetus A. Eerikäisen autot ovat olleet Volvoja siitä lähtien, kun Simon isä perusti yrityksen.

– Jos auto on korjaamolla, se ei tuota mitään. Olen tyytyväinen Volvoon ja sen toimintavarmuuteen. Volvossa on kaikki tarvittavat ominaisuudet meidän hommiin. Kun ajaa ja istuu koko päivän ratin takana, osaa arvostaa hyvää ajettavuutta, Simo Eerikäinen sanoo.

Simo Eerikäinen

Kuljetus A. Eerikäinen

Kotipaikka: Hyvinkää
Omistaja: Simo Eerikäinen
Liiketoiminta: hiekkakuljetukset
Asiakkaat: mm. Rudus
Kalusto: Volvo FH 13 540 hv -kasettiyhdistelmä, tulossa uusi Volvo FH4 Eu6
 

Huoltosopimus helpottaa kuljetusyrittäjä Simo Eerikäisen arkea

Katso yrityksen videohaastattelu täältä

Related News

Huoltosopimus helpottaa kuljetusyrittäjä Simo Eerikäisen arkea

Simo Eerikäinen, Kuljetus A. Eerikäinen, ajaa hiekkakuljetuksia Uudellamaalla. Eerikäisen Volvo FH 13 540 hv -kuorma-autossa on Blue-tason huoltosopimus, joka kattaa huollot kiinteään kuukausihintaan. Jälkimarkkinoilla on suuri merkitys Eerikäiselle. ...

Kuorma-auto kertoo kuntonsa

Volvo kuorma-auto on varustettu etäyhteydellä ja antureilla, jotka mittaavat osien toimintakuntoa. Näin huoltotarpeet voidaan ennakoida tarkasti ja huollot pystytään optimoimaan. Tämä parantaa kuorma-auton käyttöastetta ja kuljetusyrityksen ...

Digitaalinen vallankumous on tätä päivää kuorma-autoalalla

Telematiikka, yhdistettävyys, big data, pilvipalvelut ja esineiden internet ovat kuorma-auton alan digitaalisen vallankumouksen johtavia tekniikoita. Potentiaalia on eniten huoltojen alueella, ja Volvo Trucks pyrkiikin aktiivisesti tavoitteeseen, ...

Suodata artikkeleita

5 true 5