Kuorma-autot

Göteborgissa säästetään ympäristöä

Renault Trucks aloittaa sähkökuorma-autojen myynnin Euroopassa vuonna 2019. Muutama Volvo FL ‑sähkökuorma-auto toimii kuitenkin jo tänä vuonna Volvo Trucksin Ruotsin kotikaupungissa Göteborgissa – kaupungissa, joka pyrkii suojelemaan ympäristöä. Autot ovat osa suunnitelmaa, johon kuuluu uudentyyppisten kaupunginosien luominen ja kaupungin muuttaminen entistä houkuttelevammaksi.
Volvo FL Electric Göteborgin keskustassa
Volvo Trucks tekee ruokatoimituksia Göteborgissa sähköisellä jakeluautolla yhdessä TGM- ja Schenker‑kuljetusyritysten kanssa.

Nosturit koristavat Göteborgin taivaanrantaa Volvo Trucksin kotikaupungissa. Kaupungin on määrä kasvaa kolmanneksella vuoteen 2035 mennessä, ja suurta osaa keskustaa uudistetaan, jotta sinne mahtuu enemmän ihmisiä ja teitä.

Samoja haasteita kohdataan muuallakin kuin Göteborgissa. Maailman kaupunkeihin on muuttamassa noin miljardi ihmistä vuoteen 2030 mennessä. 

Uusien asukkaiden mahduttamiseksi Göteborg suunnittelee useita uusia tiuhaan rakennettuja ja monikäyttöisiä kaupunginosia, joissa yhdistyvät asuintalot, toimistot ja kaupat. 

Göteborgin kaupunkisuunnittelusta vastaava johtaja Henrik Kant toivoo, että sähkökuorma-autot auttavat kaupunkimaisemaa menestymään ja säästämään ympäristöä. 

"Koska sähköautot ovat hiljaisempia, eikä niistä tule pakokaasua, voimme suunnitella kaupunkimme eri tavalla. Kyseinen teknologia mahdollistaa uusia ratkaisuja: esimerkiksi laajemmat toimitusajat tai asuintalojen läheltä kulkevat bussireitit. Se auttaa meitä suunnittelemaan tiiviitä, monikäyttöisiä naapurustoja."

Edellisessä toimessaan Göteborgin vesi- ja puhtaanapitolaitoksen johtajana Henrik Kant laittoi rattaat pyörimään sähkökuorma-autojen tuomiseksi osaksi kaupungin puhtaanapitostrategiaa. 

"Me käytämme jo vähäpäästöisiä, fossiilittomia jäteautoja Göteborgissa. Kaupungin kuorma-autot kulkevat biokaasulla tai HVO:lla, lihatuotannon sivutuotteena syntyvällä polttoaineella", hän selittää. 

Sähkökuorma-autot auttavat kaupunkia ottamaan taas yhden suuren askeleen oikeaan suuntaan. 

"Göteborgin visio on rakentaa tiheä, vihreä kaupunki. Meidän täytyy tehdä kovasti töitä, jotta saamme päästöt mahdollisimman alhaisiksi, erityisesti keskustassa. Samalla voimme vähentää melusaasteen minimiin."

Göteborgin visio on rakentaa tiheä, vihreä kaupunki. Meidän täytyy tehdä kovasti töitä, jotta saamme päästöt mahdollisimman alhaisiksi – erityisesti keskustassa.

Muutama vuosi sitten Göteborg pyysi Volvo Trucksia suunnittelemaan tarkoin määritellyn sähköisen jäteauton, joka täyttäisi kaikki vaatimukset reitin, pinnanmuodostuksen, nopeuden ja kuormakapasiteetin osalta. Vaatimuksiin kuului, että auton on pystyttävä kantamaan viisi tonnia ja jokaisen latauksen on kestettävä koko päivän ajot. Nyt sähköinen jäteauto on esiteltävänä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Göteborgin kaupunki haluaisi laajentaa toimintaa.

Yksi Henrik Kantin toivomista hyödyistä on, että sähkökuorma-autot parantaisivat kuljettajien työympäristöä. 

"Puhtaanapitolaitoksen työntekijät ovat kärkisijoilla koko maan työtapaturmatilastoissa. Haluamme luonnollisesti perehtyä heidän työympäristöään parantaviin ratkaisuihin", hän toteaa.

Tänä vuonna kaduille saapuu myös eräs toinen sähköinen Volvon kuorma-auto. Volvo Trucks kuljettaa ruokatoimituksia sähköisellä jakeluautolla yhdessä TGM- ja Schenker‑kuljetusyritysten kanssa. 

"Sähköajoneuvoilla on monia hyviä puolia", sanoo Jonas Odermalm, joka toimii Volvo FL- ja Volvo FE ‑kuorma-autojen tuotestrategiapäällikkönä Volvo Trucksilla. "Ne eivät ainoastaan vähennä saasteita ja melua. Koska jakelua on mahdollista lisätä ruuhka-aikojen ulkopuolella, sähköautoilla voi lisäksi parantaa tuottavuutta ja toimitusten tarkkuutta lyhentämällä ruuhkassa vietettyä aikaa." 

Sähköautoilla voi parantaa tuottavuutta ja toimitusten tarkkuutta.

Sähkökuorma-autojen kaluston toimintaan saaminen ja ylläpitäminen vaatii muutakin kuin kuorma-autoja. 

"Ajoneuvot ovat vain osa laajamittaisen sähköistämisen ja kestävän liikennejärjestelmän vaatimuksista. Kyse on myös siitä, että oikeat säännöt, latausasemat ja infrastruktuuri järjestetään, jotta sähköajoneuvojen käyttäminen on yrityksille kannattavaa. Teknologiaan sijoittavien asiakkaiden ja kaupunkien on myös katsottava liikennejärjestelmää kokonaisvaltaisesti ja tunnistettava sen brändeille, elämänlaadulle ja ympäristölle tuomat edut."

Göteborgin kaupunki haluaa olla koko Skandinavian alueen logistiikkakeskus, ja siitä onkin nopeasti tulossa erilaisten liikenneratkaisujen testiympäristö.

Sillä on jo kaksi täysin sähköistä bussireittiä ja monia hybridiajoneuvoja. Paikalliset autonvalmistajat testaavat automatisoituja ajoneuvoja tietyillä teillä. Göteborg on myös päässyt kansainvälisiin otsikoihin rakentamalla julkisen liikenteen osaksi köysiradan, joka kuljettaa 4 000–6 000 henkeä tunnissa keskustan salmen yli. 

Minkälaisia odotuksia hänellä sitten on kaupungin tuleville asukkaille?

"Toivon, että vuoteen 2035 mennessä meidän ei tarvitse enää keskittyä melusaasteeseen tai ilmanlaatuun, koska nämä ongelmat on jo kutakuinkin ratkaistu", sanoo Henrik Kant. 

Volvo Trucksin ympäristö- ja innovaatiojohtaja Lars Mårtensson uskoo, että Göteborgissa kokeilussa olevat ratkaisut leviävät muuallekin.

Haluamme kasvattaa tätä ja olemmekin jo aloittelemassa koejaksoja muissa kaupungeissa.

"Haluamme kasvattaa tätä ja olemmekin jo aloittelemassa koejaksoja muissa kaupungeissa, kuten Hampurissa. Se on osa elinkelpoista, houkuttelevaa kaupunkia. Kuorma-autoja ei ole priorisoitu sähköajoneuvoihin siirtymisessä, mutta me aiomme muuttaa asian – yhdessä kumppanikaupunkien kanssa."

Göteborgissa testattavat kuorma-autot

  • Yritykset, jotka ottavat kaksi ensimmäistä Volvo FL Electric ‑kuorma-autoa käyttöön, ovat jätehuoltoyhtiö Renova ja kuljetusyritys TGM.
  • Täysin sähkökäyttöinen kuorma-auto jakeluajoon, jätehuoltoon ja muihin käyttötehtäviin kaupunkiolosuhteissa, kokonaispaino 16 tonnia.
  • Voimansiirtolinja: 185 kW:n sähkömoottori, jatkuva nimellisteho 130 kW, kaksinopeuksinen vaihteisto, kardaaniakseli, taka-akseli. Sähkömoottorin vääntömomentti enintään 425 Nm. Taka-akselin vääntömomentti enintään 16 kNm.
  • Energiavarastoinnin järjestelmä: 2–6 litiumioniakkua, yht. 100–300 kWh. 
  • Toimintasäde: Jopa 300 km.
  • Lataus: AC-lataus sähköverkosta (22 kW) tai DC-pikalataus CCS/Combo2-järjestelmän välityksellä (enint. 150 kW). 
  • Latausaika: Tyhjästä akusta täyteen varaukseen: pikalataus 1–2 tuntia (DC-lataus), yölataus enint. 10 tuntia (AC-lataus) akun enimmäiskapasiteettiin 300 kWh.

Göteborg lyhyesti

570 000 – Ruotsin toiseksi suurimman kaupungin Göteborgin väkiluku. Göteborg on ollut Volvon kotipaikka yrityksen perustamisesta eli vuodesta 1926 asti.

140 000 – Göteborgin asukasmäärän odotettu kasvu vuoteen 2035 mennessä
– noin kolmanneksen lisäys.

12 – Kaupungin asettamien ympäristötavoitteiden määrä. Niillä pyritään luomaan hyvä elinympäristö ja takaamaan kestävä kehitys. Kolme tavoitteista liittyy suoraan kuljetukseen:

  • Ilmastovaikutusten vähentäminen.
  • Puhdas ilma.
  • Hyvin rakennettu infrastruktuuri.