Kuorma-autot

Pieni polttoaineen kulutus, tyytyväiset kuljettajat

Mikkeliläinen Kuljetusliike Laatikainen pääsi kokeilemaan Volvo FH -kuorma-autoa oikeissa ajotehtävissä Älykäs kuljetus -testijakson aikana. Volvon polttoaineenkulutus oli alhainen, ja kuljettajat viihtyivät ratin takana. Siksi kuljetusliike päätti hankkia uuden Volvon.
Volvo FH

Kuljetusyrittäjä Miikka Laatikainen kertoo, että Kuljetusliike Laatikainen lähti mukaan Älykäs kuljetus -testijaksoon, koska se oli loistava tilaisuus tutustua tosielämässä Volvon suorituskykyyn.

– Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan, miten Volvo pärjää meidän oikeissa töissämme. Näin saimme vertailukelpoista tietoa suhteessa muihin merkkeihin.

Kuljetusliike Laatikainen on hieman yli 30-vuotias yritys. Miikka Laatikainen otti vetovastuun isänsä ja setänsä perustamassa perheyrityksessä vuonna 2012. Firman päätoimialue on Etelä-Savo, mutta jakelukuljetuksiin erikoistuneella yrityksellä on myös kuljetusreittejä eri puolille Suomea.

Kehitämme jatkuvasti toimintaamme ja seuraamme kuluja. Jos ei kehity, muut menevät ohi. Laatu, joustavuus ja toimintavarmuus ovat meidän vahvuuksiamme.

Laatikainen kertoo, että Älykäs kuljetus -testijakso sujui todella hienosti. Tosielämän kokemukset olivat parasta antia. Volvo osoitti testiviikon aikana, että se soveltuu Kuljetusliike Laatikaisen ajotehtäviin.

– Volvo oli meidän oikeissa töissämme. Siksi pystyimme vertaamaan sitä nykyiseen kalustoon, joka ajaa samaa tehtävää. Volvon polttoainetaloudellisuus on kehittynyt huimasti. 

Hän kertoo, että kuljettajilta tuli positiivista palautetta ja kehuja.

– Kuljettajat olivat tyytyväisiä Volvoon ja sen ominaisuuksiin, kuten älykkääseen vakionopeudensäätimeen. He pitivät Volvoa hyvänä työkaluna, jolla tekee mielellään töitä.

Kokemukset olivat niin hyvät, että testijakson jälkeen Laatikainen alkoi hieroa kauppoja uudesta Volvosta. Hankintapäätös syntyi helposti.

Yrittäjänä minua kiinnosti pieni polttoaineenkulutus. Diesel-mittari kiitti, niin vähällä Volvo kulki. Myös kuljettajien palaute oli hyvää: Volvo on kelpo työkalu.

Kuinka innokkaasti kuljettajat odottavat uutta Volvoa?

– Kyllähän he innokkaasti odottavat, milloin pääsevät Volvolla töihin. Sanovat sen parantavan työmotivaatiota entisestään, Laatikainen sanoo.

Hän lisää, että kannattava liiketoiminta perustuu siihen, että käytössä on oikeanlaista kalustoa ja resurssit on mitoitettu oikein.

– Polttoaineenkulutuksen rooli on merkittävä, varsinkin suurissa autoissa. Lisäksi siihen pystyy itse vaikuttamaan, esimerkiksi kuljettajien koulutuksella ja seurannalla.

Laatikainen muistuttaa, että vanhat tavat palaavat helposti, ellei taloudellista ajotapaa seurata. Kuljetusliike Laatikainen palkitsee kerran vuodessa kolme taloudellisinta kuljettajaa yhden viikon palkallisella lomalla. Polttoaine on niin suuri kuluerä, että kunnon palkkio on kannattava sijoitus.

Kuljetusliike Laatikainen

•    Perheyritys
•    Perustettu v. 1985
•    Mikkeli päätoimipaikka, Lappeenranta ja Jyväskylä
•    Erikoistunut jakelukuljetuksiin, reittejä ympäri Suomen
•    Kalusto: 32 autoa
•    Yli 50 työntekijää

Älykäs kuljetus

Volvo Trucks haluaa auttaa suomalaisia kuljetusalan yrityksiä menestymään ja tekemään parempaa tulosta. Siksi järjestimme Älykäs kuljetus -testijakson, joka kiersi kuljetusliikkeissä eri puolilla maata huhtikuusta juhannukseen 2017.

Testijakson aikana kuljettajat saivat kokea omissa kuljetustehtävissään, miten Volvo FH -kuorma-autojen tekniset ominaisuudet yhdessä asiantuntevan koulutuksen ja ajotapojen seurannan kanssa mahdollistivat tehokkaan suorituskyvyn tinkimättä tippaakaan polttoainetaloudellisuudesta.

Lue lisää testijaksosta ja tilaa raportti