Kuorma-autot

Tankkaustekniikan edelläkävijä

Lentokoneiden tankkaamiseen tarvitaan erikoisajoneuvoja. Venäläisillä lentoasemilla on kysyntää huippuluokan tekniselle osaamiselle, sillä laitteiston on pystyttävä toimimaan syvässä hangessa ja jopa 50 asteen pakkasessa.
Airbus A380 kiitoradalla.
Aviatechnology-yhtiöltä tilataan eniten tankkaus- ja säiliöautoja, kuten tämä Moskovan ulkopuolella Venäjän suurimmalla lentokentällä Domodedovolla käytettävä auto.

Tuotantomenetelmämme erottuu muista siinä, että täytämme paitsi kansainväliset standardit myös toimialaa Venäjällä säätelevät erittäin tiukat standardit, kertoo tekninen johtaja Sergei Aronov ZAO NPO Aviatechnology -yhtiöstä, jonka lentokoneiden tankkausautot ovat käytössä lentoasemilla eri puolilla Venäjää ja myös ulkomailla.

Erikoisajoneuvoja valmistava Aviatechnology tuli markkinoille juuri Neuvostoliiton romahduksen aikoihin, kun monet ulkomaiset lentoyhtiöt ryhtyivät lentämään Venäjälle ja muihin kaukokohteisiin, ja ne kaikki tarvitsivat laadukasta lentokenttäkalustoa. Alun perin yhtiö käytti venäläisten kuorma-autonvalmistajien alustoja. Pian kuitenkin ilmeni, että niiden tekniset ominaisuudet eivät riittäneet kokonaisvaltaiseen ympärivuotiseen ajoon. Yhtiö aloitti keskustelut usean eurooppalaisen valmistajan kanssa ja valitsi lopulta uudeksi alustatoimittajaksi Volvo Trucksin.

Tankkaan kuukauden aikana 50–60 lentokonetta. Kaikki ajoneuvot eivät kestä tällaista kuormitusta nikottelematta, mutta Volvo kestää.

Yhteistyö on jatkunut nyt kymmenen vuotta, ja sille on ollut ominaista tiivis yhteistyö teknisten ratkaisujen kehittämisessä.

– Ensimmäisen yhteistyövuoden aikana valmistimme lentokoneiden tankkausautoja Moskovan Šeremetjevon ja Domodedovon lentoasemille. Jos nyt tarkastelemme kymmenen vuotta sitten tekemiämme valintoja, yhteistyö on ehdottomasti kantanut hedelmää. Jokainen Volvo Trucks -alustalle rakentamamme tankkausauto on yhä käytössä molemmilla lentoasemilla, Sergei Aronov kertoo.

– Ensimmäisen yhteistyövuoden aikana valmistimme lentokoneiden tankkausautoja Moskovan Šeremetjevon ja Domodedovon lentoasemille. Jos nyt tarkastelemme kymmenen vuotta sitten tekemiämme valintoja, yhteistyö on ehdottomasti kantanut hedelmää. Jokainen Volvo Trucks -alustalle rakentamamme tankkausauto on yhä käytössä molemmilla lentoasemilla, Sergei Aronov kertoo.

Hän on pannut merkille, että viimeksi kuluneen parin vuoden aikana markkinoilla on tapahtunut yhdistymistä. Sen jäljiltä Euroopan unionissa on jäljellä kahdeksan lentokoneiden tankkausautojen valmistajaa ja Venäjällä vain kaksi.

– Asiakkaat eivät enää niinkään juokse halvimpien tuotantohintojen perässä. He haluavat sen sijaan laatua kohtuulliseen hintaan. Tämän seurauksena he eivät enää toimi asiamiesten välityksellä vaan ottavat suoraan yhteyttä erikoisajoneuvojen ja -kaluston valmistajiin, hän kertoo.

Aviatechnology-yhtiöllä on etulyöntiasema, sillä heiltä asiakkaat saavat kokonaisratkaisun. He laativat piirustukset, valmistavat sekä testaavat valmiin ajoneuvon ja toimittavat sen asiakkaalle. He myös tekevät tiivistä yhteistyötä sekä alustanvalmistajan että yhtiön ajoneuvoja käyttävien asiakkaiden kanssa. Esimerkiksi alustanvalmistajan kyky joustaa on ensiarvoisen tärkeää, sillä päällirakenteen ja alustan yhdistäminen on teknisesti erittäin hankalaa ja vaatii erikoisosaamista – erityisesti turvallisuusominaisuuksien alueella.

On myös tärkeää, että Aviatechnologyn toimittamiin ajoneuvoihin saa operatiivista tukea ja laadukkaita huoltopalveluita. – Kun lentokonetta tankataan aivan sen siiven tuntumassa, vastuu on valtava. Luotettava toimija on silloin arvossaan, ja sellainen on muun muassa AO Shell & Aerofuels, joka käyttää valmistamiamme lentokoneiden tankkausautoja Domodedovon lentoasemalla. Luottamus on molemminpuolista, Aronov kertoo.

Jokainen Volvo Trucks -alustalle rakentamamme lentokoneen tankkausauto on yhä käytössä molemmilla lentoasemilla.

Kun AO Shell & Aerofuels osti kaksi Volvo Trucksin alustalle rakennettua lentokoneiden tankkausautoa vuonna 2008 Domodedovolle, Venäjän suurimmalle lentoasemalle, yhtiö sai ensi kerran oman käden tuntumaa ulkomaiseen toimijaan. Nykyään kaikki yhtiön tankkausautot on rakennettu Volvon alustalle, ja niillä tankataan kymmenien eurooppalaisten, aasialaisten ja amerikkalaisten lentoyhtiöiden koneita. Niillä tankataan yhtä lailla liikelentokoneita kuin laajarunkokoneitakin, jollainen on esimerkiksi Boeing 787 Dreamliner.

Shellin kuljettaja ja koneenkäyttäjä Andrei Popov sai käyttöönsä toisen kahdesta ensimmäisestä Volvo FM -kuorma-autosta, jotka Domodedovon lentoasemalle toimitettiin vuonna 2008. Hän ei vaihtaisi sitä mihinkään – paitsi täsmälleen saman ajoneuvon uudempaan versioon.

Työtoveriensa tavoin Andrei osallistuu säännöllisesti Volvo Trucksin järjestämiin erikoiskuljettajien koulutuksiin. Hänen on myös suoritettava kokeita saadakseen tarvittavat luvat erikoislaitteiden käyttämiseen. Lentoasemalla toimittaessa turvallisuus ja laatu ovat kaikkein tärkeimmät prioriteetit.

– 12 tunnin työvuoron aikana on tankattava kolme tai neljä lentokonetta. Teen 16 työvuoroa kuukaudessa. Se tarkoittaa, että tankkaan kuukauden aikana noin 50–60 lentokonetta. Kaikki ajoneuvot eivät kestä tällaista kuormitusta nikottelematta, mutta Volvo kestää. Tosiasiat puhuvat puolestaan, hän toteaa.