Kuorma-autot

Ryömien hyvä tulee

Nicklas Hautasen uudella Volvo FH16 -puuautolla ajetaan erittäin vaativissa olosuhteissa metsäteillä.
Nicklas Hautanen

Ryömintävaihteella varustettu I-Shift on osoittautunut erinomaiseksi ominaisuudeksi: tehoa riittää ja polttoaineen kulutus pysyy kurissa. Hautanen aikoo jatkossa hankkia kaikki uudet Volvonsa ryömintävaihteella.

Hautanen asuu Vöyrin kunnassa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ja johtaa sieltä käsin kuljetusliikettään. Kuljettajia on seitsemän, ja myös Nicklaksen isä hyppää tarvittaessa ratin taakse tai auttelee huoltohommissa.

– Kun aikaisemmin kaikki yhdeksän akselia upposivat maahan, piti kärry ottaa irti ja etsiä renkaille uudet jäljet. Ryömintävaihde on helpottanut ajoa paljon. Vaikka pysähtyisi jyrkkään mäkeen, yhdistelmä lähtee pehmoisesti ja ongelmitta liikkeelle – ihan kuin manuaalivaihteistolla ja kytkimellä.

Syksyn aikana Hautanen saa uuden Volvo FH16 -yhdistelmän, jossa on vaihdettavat päällirakenteet. Ne pitäisi pystyä vaihtamaan muutamassa tunnissa omalla hallilla. Näin auto pystyy siirtymään joustavasti tehtävästä toiseen ripeällä aikataululla. 


– Kun sain rekkakortin vuonna 2004, aloin heti ajaa pyöreää puuta. Vuonna 2007 laitoin oman yrityksen pystyyn. Vuonna 2010 ostin ensimmäisen Volvoni, joka oli FH 500 -kasettiyhdistelmä. Vuonna 2012 hankin Volvo FH16 540:n ja aloin ajaa puuta omiin nimiini, muistelee Hautanen.

Neljästä autosta kolme on Volvoja, ja kaikissa on huolto- ja korjaussopimukset. Uusin puuyhdistelmä on 76-tonninen Volvo FH 750 hv.

Toinen Volvo FH16 750 hv on hankittu vuonna 2013. Sorapuolella on käytössä vuokra-auto, joka on Volvo FMX 540 68 t. Tällä kalustolla ajetaan Vöyrin Metsä Groupin kuljetuksia eri puolille Suomea ja paluukuormia Pietarsaareen. Toinen merkittävä puukuljetusasiakas on ruotsinkielisen Pohjanmaan metsänhoitoyhdistys. Sorakuljetusurakoita ajetaan muun muassa Sundström Ab:lle.

Puuautoilla ajetaan erittäin huonoissa olosuhteissa metsäteillä. Hautanen pitää ryömintävaihdetta ja napavälitystä välttämättöminä ominaisuuksina. Niiden avulla pääsee liikkeelle suurempienkin massojen kanssa. Jos ei pääse, niin ehkä kannattaa pysyä poissa metsästä.

– Hyvät kuljettajat ovat tärkeitä, ja kaluston pitää olla kunnossa ja luotettavaa. Otan kaikkiin autoihin Gold-tasoiset huolto- ja korjaussopimukset, jotka kattavat myös renkaat. Näin kuukausikustannukset ovat tiedossa etukäteen eikä vastaan tule yllätyksiä, sanoo Hautanen.

Hautasella on ikää kolmekymmentä ja risat,mutta hän on ehtinyt olla yrittäjänä kymmenisen vuotta. Hän aloitti maanrakennuspuolella ja siirtyi sieltä kuljetuksiin. Nyt hänellä on kolme puuautoa ja yksi sorakasettiyhdistelmä.

 


– Samalla autolla voidaan ajaa sekä puuta että soraa. Sorabisneksessä on talvisin hiljaista, mutta puupuolella pitää kiirettä. Kombiauton ansiosta pystymme nostamaan käyttöastetta ja jakamaan hommat tasaisemmin kuljettajien kesken. Hautanen laskee, että tuleva auto on hänen seitsemäs Volvonsa. Merkkiuskollisuuteen on monta syytä, joista yksi on sujuva yhteistyö Vaasan Käyttöauton kuorma-automyyjä Kjell Finnen ja korjaamopäällikkö Tom Nylundin kanssa.

– Olen tosi tyytyväinen Volvon tuotteisiin. Ne ovat turvallisia käyttää ja toimivat hyvin. Kun olen apua tarvinnut, olen sitä aina saanut. Hautanen kiittelee, että paikalliset mekaanikot tuntevat ajoneuvojen historian ja ymmärtävät hyvin yrittäjän ajatusmaailmaa.

– Se maksaa, kun kuorma-auto on pajalla. Kaluston tehtävä on olla tien päällä tuottavassa työssä.

Lue lisää ryömintävaihteista

SOVELTUU MONIIN KULJETUKSIIN

Ryömintävaihteilla varustettu I-Shift helpottaa raskaiden kuormien käsittelyä vaativissa olosuhteissa. Se soveltuu myös erinomaisesti erilaisiin tarkkuutta vaativiin töihin. Pienin ryömintävaihde on niin tehokas, että kuorma-auto voi lähteä liikkeelle pysähdyksistä tasaisella tiellä, vaikka sen kokonaisyhdistelmämassa olisi 325 tonnia.

Uusi vaihteisto on saatavilla suoravaihde- ja ylivaihdevaihteistona Volvo Trucksin 13- ja 16-litraisiin moottoreihin Volvo FM-, FMX-, FH- ja FH16 -malleihin. Vaihteistoa voidaan näin ollen käyttää monissa erityyppisissä kuljetuksissa.

Vaihteisto soveltuu maansiirto-, puu- ja huoltoajoon, koska ryömintävaihteilla voidaan ajaa erittäin hitaasti.