Kuorma-autot

Volvo VISTA -kilpailu starttasi Suomessa

Volvo Trucks verkoston osaamisen kehittämistä edistävä Volvo VISTA 2015–2016 -jälkimarkkinakilpailu on käynnistynyt Suomessa.
Team Harju Tampereen Volvo Truck Centeristä

Kilpailu on ennen kaikkea suuri koulutustapahtuma, joka antaa huolto- ja korjaamohenkilökunnalle mahdollisuuden hioa tietojaan ja taitojaan.

Ensimmäisen vaiheen kolmella teoriakierroksella valitaan parhaat suomalaiset joukkueet pohjoismaiseen semifinaaliin, joka järjestetään huhtikuussa Brysselissä Belgiassa. Sieltä huiput etenevät ensi kesän maailmanfinaaliin Göteborgiin Ruotsiin.

– Me panostamme osaamiseemme, jotta voimme palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Tulokset näkyvät Volvon kykynä vastata asiakkaiden tarpeisiin kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa, sanoo Volvo Trucks verkoston osaamisen kehittämisestä vastaava Mikko Halinen.

Kilpailutehtävät mittaavat osallistujien teknistä ja kaupallista osaamista sekä ryhmätyötaitoja. Menestyminen edellyttää monipuolista osaamista, selkeää roolitusta ja kykyä ryhmätyöskentelyyn paineen alla.

Edellisessä Volvo VISTA -kilpailussa suomalaismenestys oli huikea. Team Harju Tampereen Volvo Truck Centeristä voitti maailmanlaajuisen kilpailun, ja 32 joukkueen finaalissa nähtiin myös kaksi muuta suomalaisjoukkuetta. Viime kerran voittajat ovat mukana puolustamassa mestaruuttaan.

Halinen uskoo suomalaismenestykseen tälläkin kertaa, vaikka ei lähde veikkailemaan varsinaista lopputulosta.
– Suomessa on tehty pitkäjänteistä työtä osaamisen kehittämiseksi. Volvolla työskentelee huippuosaajia, jotka nauttivat teknisten haasteiden ratkaisemisesta. Ehkä meissä suomalaisissa näkyy jonkinlainen intohimo tekniikkaan ja moottoreihin, kaikkeen mistä lähtee ääntä.