Volvo Trucksin verkosto vahvistuu Suomessa

Vuodesta 1928 Suomessa toiminut Volvo ja sen koko maan kattava verkosto vahvistuu entisestään. Volvo Finland Ab rakentaa Vantaan Viinikkalaan uudet toimitilat, jonne sijoittuvat Volvo Group Truck Centerin ja Bus Centerin myynti- ja huoltotilat, huoltokoulu sekä pääkonttoritoiminnot.
Volvo Trucks pylon

Vantaan toimipisteen rakentaminen alkaa keväällä 2015, ja tilat valmistuvat syksyllä 2016. Pohjois-Suomen alueella toimivalla Volvo jälleenmyyjä Wetteri Power Oy:llä on puolestaan rakenteilla paraikaa uudet toimitilat Keminmaalle.

– Uudet toimitilat mahdollistavat asiakkaiden entistäkin laadukkaamman palvelun ja paremmat puitteet uusien palvelujen kehittämiseen, sanoo Volvo Finland Ab:n toimitusjohtaja Magnus Björklund.

– Osaajiemme työskentelystä tulee entistäkin tehokkaampaa ja turvallisempaa, sillä muun muassa huoltotilat on optimoitu tämän päivän kuljetuskaluston mukaisiksi. Uusi kiinteistö vastaa paremmin myös tiukentuviin energia- ja ympäristövaatimuksiin nyt ja tulevaisuudessa.

Vantaan uusi toimipiste sijaitsee keskeisellä paikalla Suomen laajimmalla logistiikka- alueella Kehä III:n varrella Vantaan Viinikkalassa, ja se korvaa nykyisen Kaivokselassa sijaitsevan toimipisteen. Alueelle rakennettava toimipiste palvelee sekä pääkaupunkiseudun että koko maan kattavia kuljetuksia.

Wetteri Power rakentaa Keminmaalle uusia toimitiloja, jotka valmistuvat heinäkuussa. Uusiin toimitiloihin tulee kuorma-autojen, maansiirtokoneiden ja linja-autojen korjaamo- ja huoltotoiminnot. Tiloissa myös myydään uusia kuorma-autoja.

– Toimintamme tulevaisuuden vaatimukset on otettu huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Uudet tilat tulevat tehostamaan toimintaamme ja parantamaan asiakaspalveluamme, kertoo Wetteri Power Oy:n toimitusjohtaja Håkan Kunnari.

Suodata artikkeleita

5 true 5