Sukupolvi vaihtuu, liiketoiminta jatkuu

Kuljetusliike Helokivi Oy:n toimitusjohtaja Kari Helokivi on tyytyväinen, koska lahtelaisen perheyrityksen tulevaisuus on turvattu. Uusi sukupolvi, vävy Joni Helokivi ja tytär Sonja Helokivi, on lähitulevaisuudessa ottamassa ohjat kuljetusliikkeessä, jonka kalustosta yli puolet on Volvoja.
Main-Helokivi-1
Helokivi-3

Kuljetusalalla toimii paljon yrityksiä, joiden tulevaisuus on vaakalaudalla, ellei niille löydy jatkajaa. Kari Helokivellä ei ole tätä ongelmaa, sillä valmisteilla on sukupolvenvaihdos, jossa vetovastuu siirtyy Joni ja Sonja Helokivelle. Joni on ollut mukana runsaat kymmenen vuotta ja Sonjakin viitisen vuotta, eli kaksikko tuntee
liiketoiminnan hyvin.

– Olen onnellisessa asemassa, sillä jatkajat löytyivät perhepiiristä. Mikäli tarvetta tulee, voin tulevaisuudessakin auttaa omalla osaamisellani yritystä menestymään. Se ei olisi mahdollista, jos yritys myytäisiin ulkopuoliselle taholle, sanoo Kari Helokivi.
Tällä hetkellä työnjako on sellainen, että päivittäiset rutiinit ovat Jonin vastuulla. Hän muun muassa hoitaa asiakaskontaktit ja laskee tarjoukset. Sonja pyörittää toimistoa, ja Kari hoitaa kalustohankinnat.

Kuljetusliike Helokivi on pärjännyt tiukasti kilpaillulla toimialalla yli 50 vuotta. Yritys on historiansa aikana tehnyt yhden onnistuneen sukupolvenvaihdoksen, ja toinen on kohta vuorossa. Mihin yrityksen menestys perustuu?

– Asiakkaat arvostavat täsmällisyyttä ja lupausten pitämistä, rehtiä ja reilua suhdetta sekä avointa keskustelua asiasta kuin asiasta. Kehitämme aina yhdessä asiakkaiden kanssa heidän logistiikkaansa. Lisäksi on oltava valmis vastaamaan aina uusiin haasteisiin, mikä on pitkälti kiinni omasta asenteesta.

– Säiliökuljetuksissa turvallisuusajattelu on tietenkin tärkeää. Volvon kanssa onkin löytynyt luontevasti yhteinen ajatusmaailma, koska yhtiölle turvallisuus on yksi kantavista arvoista. Se on luonut hyvän perustan yhteistyölle, Helokivi korostaa.

Helokivi-2

Kuljetusliike Helokivellä on yhteensä 26 ajoneuvoa, joista enemmistö on Volvoja. Henkilökunnan vahvuus on noin neljäkymmentä. Liiketoiminta jakaantuu kolmeen pääsektoriin: palavien nesteiden, kappaletavaran ja kierrätysmateriaalien kuljetuksiin. Yhtiön asiakkaita ovat muun muassa ABC-, Shell- ja ST1-ketjut sekä Novart, Lassila & Tikanoja, Delete, Stena ja Päijät-Hämeen Jätehuolto. Toiminta-alue kattaa koko Suomen.
Yhtiön toimitilat sijaitsevat Lahden kaupungin pohjoispuolella lähellä paikallista Volvo Truck Centeriä. Sijainti on sattumaa, mutta kalustovalinnat perustuvat tarkkaan harkintaan ja hyviin kokemuksiin.

– Volvo on luotettavinta kalustoa, mitä meillä on ollut. Emme olisi muuten uusia hankkineet. Tämän tyyppiseen toimintaan Volvo on soveltunut hyvin, Kari Helokivi toteaa.

Kari Helokivelle henkilökohtaiset suhteet ovat tärkeitä niin uuden kuorma-auton hankinnassa kuin huolloissa ja korjauksissa. Tälle pohjalle voidaan rakentaa pitkäaikainen yhteistyösuhde.

– Minulle on iso asia, että Volvolta vastaa puhelimeen se henkilö, jota tavoittelin. Näin voin luottaa siihen, että asiat tulevat hoidetuksi kuntoon, olipa kyseessä uuden auton hankinta tai vanhan huolto.

Kaikissa uusissa Volvoissa on Gold-huolto- ja korjaussopimukset. Kalusto saa siis parasta mahdollista huolenpitoa ja pysyy kunnossa. Koska Volvon toimipiste sijaitsee lähellä, huollot ja korjaukset on helppo järjestää.

Jotta sukupolvenvaihdos onnistuu, tarvitaan Kari Helokiven mukaan yhteinen käsitys yrityksen liiketoiminnan jatkosta. Kuljetusliike Helokivessä asiat ovat tässä suhteessa hyvin, sillä kaikki avainhenkilöt ovat tehneet vuosia töitä yhdessä.

Kari Helokivi muistuttaa, että kuljetusala kärsii, jos nuoret eivät jatka olemassa olevien yrityksien ohjaksissa. Toisaalta jos yrityksiä poistuu markkinoilta, niin jäljelle jäävät kasvavat, koska joku hoitaa aina kuljetukset.

– Täydellinen lopettaminen voi olla hankalaa, koska moni vanha yrittäjä on kutsumusalalla. Siinä tavallaan oma elämäntyö voi valua hukkaan.

– Valtion pitäisi edistää sukupolvenvaihdoksia. Yritykset maksavat joka kuukausi arvonlisäveroa, ja tuloksesta maksetaan vero. Olisi tärkeää, ettei yrityksille syntyisi ylimääräisiä taloudellisia velvoitteita.

Kari Helokivi uskoo, että Suomeen on kuitenkin kasvamassa uusi nuorien ja rohkeiden yrittäjien sukupolvi, joka etsii uusia mahdollisuuksia ja tarttuu niihin. Töitä riittää osaajille, koska tavara kulkee pyörien päällä.

Joni Helokivi on samaa mieltä.
– Ei kuljettaminen mihinkään lopu. Meillä kasvunäkymät tulevat siitä, että kierrätettävien polttoaineiden ja jätteiden kuljetusvolyymit lisääntyvät. Tarkoitus on kehittää myös muuta liiketoimintaa.

 

Helokivi-4

KULJETUSLIIKE HELOKIVI OY

Kotipaikka: Lahti
Perustettu: v. 1962
Yritysmuoto: perheyritys
Avainhenkilöt: Kari, Joni ja Sonja Helokivi
Liiketoiminta: Palavien nesteiden, kappaletavaran ja kierrätysmateriaalin kuljetukset
Kalusto: 26 ajoneuvoa, joista enemmistö Volvoja, ja 30 perävaunua
Henkilökunta: 40 hlöä

Suodata artikkeleita

5 true 5