Kuorma-autot

Suuri säästö pienellä vaivalla

Kuljetus Knuutilla positiivinen kilpailuhenki yrityksessä on siivittänyt parempiin polttoainesäästöihin.
Main-Karo-Knuuti

Volvo Trucksin järjestämän Drivers’ Fuel Challenge -polttoainetaloudellisuuskilpailun Suomen finaalissa kilpaillut Karo Knuuti pitää positiivisena asiana sitä, että Volvo Trucks levittää tietoisuutta taloudellisesta ajotavasta kilpailun avulla.

– Loppukilpailu oli hyvin järjestetty. Monesta asiasta näki, että Volvo oli tehnyt työnsä huolella. Ajoreitit olivat monipuolisia ja haastavia, joten kilpailijoiden taidot joutuivat kunnon testiin.

Karo Knuuti pyörittää yhdessä Markku-isänsä kanssa perheyritystä. Kuopiolainen Kuljetus Knuuti ajaa pääsääntöisesti elintarvikkeita, jonkin verran on myös kappaletavarakuljetuksia ja muuttokuormia.

Perheenjäsenten lisäksi yritys työllistää neljä kuljettajaa. Kalustoon kuuluu yksi täysperäyhdistelmä, kaksi jakeluautoa ja yksi pakettiauto.  Yhdistelmä ja toinen jakeluauto ovat Volvoja.

Vuodesta 2009 lähtien Kuljetus Knuutissa on käytetty kuljetusten tietojärjestelmä Dynafleetiä ajotavan seurantaan ja kehittämiseen.

– Olemme Dynafleetin avulla vähentäneet tyhjäkäynnin määrän puoleen entisestä. Lisäksi rullausprosentin määrää on saatu suuremmaksi, Knuuti kertoo.

– Polttoaineen hinta on erittäin kova, ja siitä on mahdollista säästää pienellä vaivalla. Olen tyytyväinen Dynafleetiin ja suosittelen sitä työkaluksi muillekin yrityksille.

Kuljetus Knuutin yhdistelmällä ajetaan noin 250 000 kilometriä vuodessa. Pienet säästöt yksittäisissä ajosuorituksissa kertautuvat merkittäväksi säästöksi vuositasolla.

Kuljettajat saavat joka viikko raportin ajotavoista. Vertailu on helppoa, koska kaikki ajavat samalla autolla. Näin on syntynyt positiivista kilpailuhenkeä, joka on siivittänyt parempiin tuloksiin.

Karo Knuuti korostaa, ettei taloudellinen ajotapa ole vaikea asia. Nykyaikaisella kalustolla jokainen pystyy niin halutessaan ajamaan taloudellisesti. Rullaus ja ennakoiva ajotapa onnistuvat kaikilta.

– Polttoaineen hinta on erittäin kova, ja siitä on mahdollista säästää pienellä vaivalla. Olen tyytyväinen Dynafleetiin ja suosittelen sitä työkaluksi muillekin yrityksille.