Kuorma-autot

Ilmajousitettu Volvo kulkee vakaasti ja pehmeästi

Liikenne Korhonen Oy ajaa kahdella Volvolla puuta Koillis-Savossa. Yrityksen viimeisin hankinta on 4-akselinen Volvo FH 16 750, jonka takapäässä on ilmajousitus. Meno on vakaata ja pehmeää niin metsässä kuin maantiellä.
Timo-Korhonen-3

Nilsiäläiset veljekset Timo ja Tapio Korhonen pyörittävät perheyritystä kahdestaan. Kuljetusliikkeen juuret ulottuvat vuoteen 1959, jolloin veljesten isä aloitti puunajon. Timo Korhonen avusti isäänsä töissä jo  16-vuotiaana, ja ratin taakse hän nousi 18-vuotiaana ajokortin saatuaan. Vuonna 1989 Timo Korhonen otti vetovastuun yrityksessä, ja pari vuotta myöhemmin velipoika lähti mukaan toimintaan. Timo Korhonen sanoo, että metsässä työskentelyssä on aina omat haasteensa. – Kukaan ei voi tulla pystymetsästä ajamaan puuta. Yhdistelmän hallitseminen hankalissa olosuhteissa edellyttää osaamista. Ilman sitä ei kunnian kukko laula. On hienoa, kun saa pahasta paikasta tuotua kuorman sahalle tai junaan. Liikenne Korhosella on kaksi puuautoa: 4-akselinen Volvo FH 16 750 ja  3-akselinen Volvo FH 16 700. Veljesten lisäksi yrityksessä on kaksi palkattua kuljettajaa. Timo Korhonen on ollut tyytyväinen uuteen Volvoon ja ilmajousitukseen. – Volvo on hyvä ajettava täydellä kuormalla. Ei paljon keikuttele, kun ajaa maantiellä. 4-akselisessa yhden akselin saa nostettua, jolloin vetopyörille saa metsässä tarvittaessa enemmän pitoa. Timo Korhonen arvioi Volvon suorituksia vuosikymmenien kokemuksella. Vuodesta 1978 lähtien hän on ajanut Volvolla, ja sama linja jatkuu eläkeikään saakka. – Volvo on luotettava työkalu, joka on sopinut Liikenne Korhoselle. Pelkästä tottumuksesta merkkiuskollisuus ei kuitenkaan johdu. Timo Korhonen korostaa hyvien välien merkitystä paikallisen korjaamon kanssa. – Jos jostain on sovittu, niin siitä on pidetty kiinni. Iltaisin korjaamo on auki kello kymmeneen, mikä on suuri etu. Korjauksien kanssa ei ole tarvinnut odotella aamuun. Nopea toiminta on tärkeää, koska pieni kuljetusliike haluaa hoitaa hommansa joustavasti ja ketterästi. – Puunajossa tilanne elää koko ajan ja suunnitelmat muuttuvat. Me lähdemme liikkeelle aina, kun se vaan on mahdollista. – Yhteistyö toimii myös kilpailevien yritysten kanssa. Itsenäisyyspäivänä veimme porukalla puukuormia junaan ja ehdimme vielä kotiin katsomaan linnanjuhlia. - See more at: https://author.aemforvg.com/content/volvo/volvo-trucks/markets/finland/fi-fi/home/temp-vtm-space/2014/mar/asiakas-korhonen.html?cq_ck=1498042896849#sthash.DDUT4Pbu.dpuf

Ilmajousitus yleistyy puunkuljetusautoissa

Yhä useampi uuden puunkuljetusauton hankkija Suomessa valitsee ilmajousituksen. Suomi näyttää seuraavan kehityksessä Ruotsia, jossa vuosien ajan 90 prosenttia uusista puuautoista on varustettu ilmajousilla. Suomessa vaativissa ajotehtävissä, kuten puunajossa ja maansiirrossa, on suosittu perinteisiä lehti- tai paraabelijousia. Merkittävä muutos tapahtui vuosina 2012 ja 2013, jolloin ilmajousituksen osuus Volvo merkkisissä puuautoissa nousi Suomessa 35 prosentista 80 prosenttiin.

Suosion kasvu johtuu kahdesta seikasta. Ensinnäkin raskaan kaluston mittoihin ja massoihin liittyvät lainsäädännön uudistukset ovat tuoneet mukanaan uusia vaatimuksia ja uutta ajattelumaailmaa toimialalle. Toiseksi Volvon uusien kuorma-automallien ansiosta uuteen lainsäädäntöön sopivat akselistoratkaisut on mahdollista saada laajalti tehdasvalmiina.

Tehdasvalmius on kustannustehokas ja nopea ratkaisu, joka tarjoaa takuun ja toimivat jälkimarkkinat. Myös perinteiset lehti- ja paraabelijousitetut mallit säilyvät valikoimassa edelleen.

Volvon uusissa kuorma-automalleissa on ominaisuuksia, esimerkiksi Work Remote -kaukosäädin ja kuormailmaisin eli vaaka, jotka entisestään lisäävät ilmajousituksen etuja.
Volvolla on tarjolla myös Suomen olosuhteisiin laadittu ohjelmisto ilmajousituksen hallintaan, mikä takaa parhaan pidon vaikeissa olosuhteissa.

Pääsääntöisesti puu- ja maansiirtoautoihin valitaan rautajousitus eteen ja ilmajousitus taakse, mutta myös täysilmajousitettuja alustoja hankitaan.
Volvo Trucks tarjoaa kaikkia jousitusvaihtoehtoja, joista asiakas voi valita ajotehtäväänsä sopivan ratkaisun. Ilmajousitus on kuljettajaystävällinen valinta, joka on riittävän järeä useimpiin käyttötarkoituksiin.

 

Liikenne Korhonen Oy

Kotipaikka: Nilsiä
Yritysmuoto: perheyritys
Avainhenkilöt: Timo ja Tapio Korhonen
Palvelut: puukuljetukset
Kalusto: Volvo FH 16 750 ja Volvo FH 16 700