Kuorma-autot

VISTA-kilpailu kehittää osaamista ja parantaa palvelua

Volvo Trucksin huolto- ja korjaamohenkilökunnalle tarkoitettu kansainvälinen VISTA 2017–2018 -kilpailu on käynnistynyt. Ainutlaatuisessa kilpailussa Volvon henkilökunta pääsee mittaamaan ja kehittämään omaa osaamistaan, mikä näkyy asiakkaille entistä parempana palveluna ja yhteistyönä.
Team Harju

Suomalaiset ovat menestyneet viime vuosina kilpailussa erinomaisesti. Team Harju Tampereen Volvo Truck Centeristä on kaksoisvoittaja ja hallitseva maailmanmestari. Jatkuuko suomalaisten voittoputki?

– Ainahan sitä toivoo, että omat pärjäävät mahdollisimman hyvin. Maailmalla on kuitenkin paljon joukkueita, joilla on eväät menestyä. Tärkein tavoite on, että mahdollisimman moni voi osallistua kilpailuun ja parantaa omaa osaamistaan, sanoo koulutuspäällikkö Mikko Halinen.

VISTA-kilpailun ensimmäinen kierros päättyy Suomessa marraskuun lopussa. Toinen teoriakierros järjestetään vuoden 2018 alussa, ja parhaat pisteet saaneet joukkueet etenevät keväällä Göteborgissa järjestettävään semifinaaliin. Voittaja ratkeaa ensi kesänä Brasilian Curitibassa pidettävässä loppukilpailussa.

Kilpailuun odotetaan maailmanlaajuisesti noin 18 000 osallistujaa. Yhdessä joukkueessa on 2–4 jäsentä, ja siihen kuuluu osaajia työnjohdosta, mekaanikoista ja varaosapalveluista. Tehtävien onnistunut ratkaisu edellyttää taitoa löytää ja soveltaa tietoa sekä yhteistyötaitoja.

– Kaikissa kysymyksissä ja tehtävissä on mietitty, miten niiden avulla parannetaan huollon päivittäistä toimintaa. Kaikki tähtää viime kädessä siihen, että asiakkaat saavat parasta mahdollista palvelua. Se edellyttää monenlaista osaamista ja valtavasti tietoa. Tiimityön merkitys korostuu, sillä yksi ihminen ei pysty nykypäivänä hallitsemaan kaikkea, Halinen sanoo.